Finlex

Hallituksen esitysten laatimisohjeet

Opas hyvien esitysten kirjoittamiseen

Voit linkittää suoraan otsikkoon kopioimalla osoitteen selaimen osoitepalkista.

Esipuhe

Esipuhe

Ensimmäiset Hallituksen esitysten laatimisohjeet (HELO) otettiin käyttöön vuonna 1976. Ohjeet on uudistettu kolmesti, vuonna 1980, vuonna 1992 ja vuonna 2004. Ensimmäisessä HELOssa varoiteltiin perustelujen liiallisesta niukkuudesta. Sen jälkeen jokaisessa uudistuksessa on tähdennetty, että hallituksen esitykset tulee kirjoittaa paitsi kaikin päätöksenteossa tarvittavin tiedoin myös aikaisempaa tiiviimmin.

Myös tätä viidettä HELOa annettaessa tavoitteena ovat nykyistä tiiviimmät hallituksen esitykset. Esitykset kirjoitetaan hyvällä yleiskielellä selkeiksi kokonaisuuksiksi, joissa on kaikki lakiehdotusten hyvää ja joutuisaa käsittelemistä, lakien hyväksymistä ja oikeaa soveltamista sekä lakien toimeenpanon riittävää seurantaa varten tarvittavat tiedot, mutta niihin ei oteta mitään, millä ei ole käsiteltävän asian kannalta merkitystä. Ajattelu ja ajatuksella kirjoittaminen ovat edellytys tiiviille hallituksen esityksille, minkä vuoksi toiveena on myös, että hallitus ja sen ministerit ottavat työskentelyssään huomioon lainvalmistelun vaatiman ajan ja asiantuntemuksen. Varoitus tekstimäärän liiallisesta niukkuudesta kohdistuu vain oppaassa säännöskohtaisiksi kutsuttuihin perusteluihin.

Tiiviyden vaatimuksen täyttämistä helpottaa se, että esityksen perusteluja ei tämän uuden oppaan myötä enää jaotella yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisiin perusteluihin. Tällä muutoksella, pienillä muutoksilla asioiden esittämisen järjestykseen, uusilla malliotsikoinneilla ja niihin kytkeytyvillä ohjeilla tavoitellaan sitä, että kukin asia käsitellään hallituksen esityksessä vain kertaalleen. Asian valmistelusta esitykseen otetaan hyvin tiivis teknisluonteinen jakso, jossa tukeudutaan Valtioneuvoston hankeikkunan julkisen näkymän kautta esille tuleviin, valmistelun eri vaiheissa syntyneisiin asiakirjoihin, kun taas valmistelunaikaisesta palautteesta kerrotaan kohdassa, jossa sopivimmin käy sen ilmaiseminen, kuinka palaute on vaikuttanut tai miksi se ei ole vaikuttanut esitykseen.

Mallirakenteita hallituksen esityksille on oppaassa kolme. Kokonaan uusi on rakenne, jota käytetään, kun hallituksen esityksellä pannaan täytäntöön EU-säädös tai täydennetään sitä. Lisäksi on esimerkki sellaisen hallituksen esityksen rakenteesta, jossa ehdotetaan sekä EU-säädöksen täytäntöönpanoa tai täydentämistä että valtiosopimuksen hyväksymistä ja voimaansaattamista. Esitysten mallirakenteet ovat tarkoitetut muunneltaviksi esitysten laadun ja laajuuden mukaan.

Opas on valmisteltu oikeusministeriön 21.9.2016 asettamassa työryhmässä. Työryhmän ehdotuksesta (Hallituksen esitysten laatimisohjeet, HELO-työryhmän mietintö, Selvityksiä ja ohjeita 49/2018) pyydettiin lausunnot valtioneuvoston oikeuskanslerilta, eduskunnan oikeusasiamieheltä, eduskunnan kanslialta, ministeriöiltä ja lainsäädännön arviointineuvostolta. Opas on viimeistelty oikeusministeriössä lausuntojen pohjalta. Kansliapäällikkökokous hyväksyi oppaan kokouksessaan 20.5.2019. Tällä oppaalla korvataan samanniminen vuonna 2004 valtioneuvoston periaatepäätöksenä annettu opas (oikeusministeriön julkaisu 2004:4), ja sitä käytetään valmisteltaessa hallituksen esityksiä ministeriöissä.

Opas julkaistaan nyt ensimmäisen kerran myös ruotsinkielisenä.

Seuraava jakso:

Sisällysluettelo Sulje